~Contact~

Kennel
Little Ladybug's

Camilla Sundström
Eerolantie 22
37630 Valkeakoski
Finland
+358407355282

littleladybugs
(at)luukku.com

LITTLE LADYBUG'S

 

Olen aloitteleva westiekasvattaja Valkeakoskelta, Pirkanmaalta. Tavoitteenani on tulevaisuudessa kasvattaa terveitä ja rotumääritelmän mukaisia valkoisia länsilämaanterrierejä. Toivon voivani osaltani laajentaa westieiden suomalaista geenipoolia myös ulkomaantuontien kautta. Myyn pennut eläinlääkärin tarkistamina, sirutettuina, madotettuina sekä rekisteröityinä kera hoito-ohjeiden. Olen myös allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen.

Kasvattajan peruskurssin olen suorittanut hyväksytysti alkuvuodesta 2009 ja kennelnimi Little Ladybug's on  FCI:n vahvistama. Ensimmäisen westieni sain vuonna 2006 ja into touhuta rodin parissa on vain kasvanut vuosi vuodelta. Erityisen kiinnostunut olen koiranäyttelyistä, joissa kulutin aikaani, lähinnä ulkomailla, jo ennen oman westien hankintaa. Aiemmin minulla on ollut sekarotuisia koiria, kissoja sekä lampaita. Ensimmäinen westiepentueeni syntyi jouluaattona 2009, aiemmin minulla on kokemusta kahdesta sekarotuisesta pentueesta.

Kasvattamani pennut saavat elää muiden koiriemme sekä ihmisten keskellä jo aivan pienestä asti, jotta ne tottuvat mahdollisimman pian elämisen ääniin sekä ympärillä häärääviin ihmisiin. Koirillamme on myös mahdollisuus tepastella omalla takapihallaan seurailemassa pienen ja rauhallisen kaupunginosan elämää.

Toivon, että tulevaisuudessa opin westieiden trimmaamisen niin, että voin mahdollisuuksien mukaan trimmata kasvattini. Tällä hetkellä harjoittelu on käynnissä :)

Toivon saavani osan kasvattamistani pennuista myös sijoitukseen. Koteihin, jotka ovat kiinnostuneet muun aktiviteetin ohella myös näyttelytoiminnasta.

 

Olen jäsenenä seuraavissa yhdistyksissä:

Westiekerho ry

Harrastavat Westiet ry (hallituksen jäsen)

Suomen Kennelliitto ry

Valkeakosken Kennelkerho ry (sihteeri, johtokunnan jäsen, näyttelyvastaava)

Eestin terrieriyhdistys (ETÜ)

 

Ei pentuja suunnitteilla tällä hetkellä...


 

HI! I have just started my carreer as a westie breeder. I live in Valkeakoski, near by Tampere. My main points are to breed healthy and good-looking westies. I hope that I also manage to expand finnish genepool with imports. All puppies I'm going to sell are microchipped and vet has check them. My puppies will grow up with our other dogs and spending a lot of time with people.

I got my first westie in 2006 and before that I was spending my time in dogshows by watching other's dogs. My kennelname Little Ladybug's is just verified by FCI and my first litter has born in christmas 2009.

I hope that I can find loving, caring and show-interested homes to my puppies.

 

My memberships:

Westiekerho ry

Harrastavat Westiet ry (board member)

Suomen Kennelliitto ry

Valkeakosken Kennelkerho ry (board member, secretary, show correspender)

Estonian terrier association (ETÜ)